tiistai 1. joulukuuta 2015

Sunnuntaivegaani

Kuinka elää saman katon alla tuore "kasvissyöjä" ja lihansuurkuluttaja? Olisi ihan paskapuhetta jos sanoisin, että aina on "ihanaa ja helppoa" ja "kohta se tuo Aviomieskin kääntyy ja eletään ihanaa vegaanielämää yhdessä". Ei käänny. Ei varmasti käänny. Minusta tuntuu, että meidän talouden lihankulutus on vakio, syön minä sitä tai en. 

Ai nii joo! Avataan aihetta hieman! Minä, Niina, olen päättänyt jättää punaisen lihan ja kanan syömisen muille. Kala ja äyriäiset kuuluu juhlapöytiin ja kananmunat leivonnaisiin. Maitotuotteita käytän jonkun verran. Mies on nimennyt minut "sunnuntaivegaaniksi" ja se passaa minulle ihan hyvin. Syön niinkuin minusta hyvältä tuntuu. Ja juuri nyt tämä tuntuu hyvältä. Kolmas kuukausi pyörähtää näillä  eväillä käyntiin ja koen voivani todella hyvin.

Mikään MOT:n teurastamopaljastusten jälkimaininki tämä ei ole. Tarina kertoo, että tämä pikku-Tantta on huutanut palosammuttimen kokoisena kotipihan parkkipaikalla metsästäjälle, että "Hiiviä ei saa tappaa!". Olen myös nostanut pentuna helvetillisen mekkalan Kallaveden jäällä kun kuulin kalojen sätkivän pilkkipöntössä. En tykännyt, että kalat kärsii. Ja se oli kuulema kuulunut varmaan parinkymmenen kilometrin päähän keskustaan.  Ala-asteikäisenä olin ensimmäisen kerran kasvissyöjä,  mutta se yritelmä kaatui pepperonipitsaan kahden viikon jälkeen. Ah, mitä mielen lujuutta.

"Joo eläpä tapa sitä elukkaa"
Olen aina ollut henkinen kettutyttö ja kokenut maailman tuskaa eläinten puolesta. Moneen kertaan aikuisiällä olen miettinyt ja vatvonut "kasvispainotteista" syömistä, mutta kornisti sanottuna aika ei ole ollut kypsä. Nyt on. Tylsää vetää tähän taas ""Unelma itsestä"-valmennus"-korttia, mutta niin se vaan on, että omien tavoitteiden ja hyvinvoinnin miettiminen on antanut rohkeutta lähteä tälle tielle. Yksi mun isoista tavoitteista valmennukseen lähtiessä oli löytää ruokavalio jossa mun on hyvä olla, eritoten henkisesti.


Alkuperäiseen aiheeseen! Kuinka Rouva Kettutyttö ja Herra Pihvi-Raakana tulee toimeen? Ihan hyvin niin kauan kuin ei tarvitse syödä samaa pitsaa. Toisaalta ihan positiivista, että saa varmasti oman pitsan. Koitan olla kotona paasaamatta, mutta erään "siat huutaa"-tarinan jälkeen Mies lähti kauppaan ja sain sieltä hieman tuohtuneen puhelun. "KIITTI VAAN! MÄ EN NYT VOI OSTAA TÄÄLTÄ MITÄÄN!". Jos minä menen kauppaan en tuo sieltä lihaa kotiin. Siksipä minun ei ole hyvin monesti tarvinnut käydä kaupassa yksin. Taas plussaa. 

Entäs ne miinukset? Isoin miinus on se, että mä oikeasti tykkään lihasta. Varsinkin naudasta. Mies varmaan luulee, että mä katselen sitä kaihoisan rakastuneesti kun se syö. Mä katson sen kotitekoisia lihapullia ja koitan nieleskellä kuolaani. Välillä nään päiväunia juustohampurilaisista. Isoista, mehevistä juustohampurilaisista. Juustoa valuvista hampurilaisista.  Lihapitoiset unet ovat tilastoissa kirkkaasti kurvanneet Channing Tatum-aiheisten unien edelle. Minulla on vähän ikävä Channingia. 


Tarkemmin ajateltuna tämä kahden eri ruokavalion yhdistäminen ei ole vaikeaa MEILLE vaan pelkästään MINULLE. Vaan ei se haittaa. Oon tottunut olemaan vähän vaikea. Ja jos oon selvinnyt seuraavasta hiustyylistä ni selviän tästä ruokavalioiden yhdistämisestäkin:

Yllätyspalkinto sille joka arvaa kuka tässä hiustyylissä on toiminut innoittajana!

Onko täällä muita seka-vega-perheitä?! Miten teillä arkipyörii? Tai muita tuoreita kasvissyöjiä?



Ps. metsästys on musta ihan ok. Ja tiedän, että maidontuotanto on perseestä. 

1 kommentti:

  1. Mä oon ollut vegaani nyt vähän yli kuukauden, ja samoin poikaystäväni. Sitä ennen tehtiin siirtymää ainakin vuosi - aloin tutustua asioihin ja syödä enemmän kasvisruokaa, mutta jotenkin veganismi tuntui vaan niin isolta harppaukselta. Eniten pelotti muiden mielipiteet. Muistan, miten lähinnä kasvisruoalla "kituutellessa" saattoi tulla ihan mieletön pihvinhimo, ja perheen grillausiltamissa vetelinkin pihviä lähes onnesta itkien. Ajattelin, etten voi pystyä tähän - liha on niin hyvää!

    Nykyään mun ei tee yhtään mieli lihaa. Kukaan ei oikein tunnu uskovan tätä ja ymmärrän sen - epäuskoiselta mustakin tuntui vielä esim. puoli vuotta sitten. Kun oon tässä kuitenkin jo pidemmän aikaa vedellyt lähinnä kasvisruokaa, niin makuaisti on ihan yksinkertaisesti muuttunut. Jos näen pihvin, ei kohoa vesi kielelle. Korkeintaan ällöttää, jos ryhdyn tarkemmin ajattelemaan. Tsemppiä siis sulle - eiköhän se siitä helpotu! Eettiseltä pohjalta on ainakin hyvä lähteä, sillä se ei niin helpolla rapistu. Suosittelen erilaisia blogeja ja facebook-ryhmiä - niistä näkee, että vallan mainiosti ne muutkin pärjää ja syö vielä pirun hyvää ruokaa. Oma lempparini on Sipsikaljavegaanit-ryhmä facessa. Helposti sanasta vegaani tulee mieleen joku, joka syö vaan porkkanamuhennosta ja ituja (mulle ainakin tuli), mutta maailma on vegaanisia herkkuja pullollaan. Juu, en oo laihtunut veganismin avulla.

    (Tiedostan, ettet oo ainakaan vielä vegaani, omalta pohjalta tässä vaan juttelen. :))

    VastaaPoista