tiistai 20. lokakuuta 2015

Onneton

Elämä lupaa mulle
että teet tilaa jollekin paremmalle.
Elämä lupaa mulle, etten jää sun hyökyaallon alle. 
Jos uppoudun pohjalle,
Nostathan takaisin pinnalle?


Olen viimeisen vuoden ollut pääosin onneton. Sitä on vaikea sanoa ääneen kun on päällepäin tällainen (tosi/äärettömän/rasittavan) ulospäinsuuntautunut ja äänekäs tyyppi. 

Ennätin juosta lääkäreillä syksystä kevääseen, ennen kuin syy jatkuvaan väsymykseen ja voimattomuuteen löytyi. Näkyi valoa tunnelin päässä ja ennen kaikkea selitys sille miksi mä en jaksa. Ja suurimpana helpotuksena: mä en ollut mielisairas. Lääkärit epäili kaikkea borrelioosista kilpirauhasen vajaatoimintaan ja minä itse olin varma että olen jo ihan suljetun osaston kamaa. Kukaan ei koskaan uskaltanut kysyä ääneen olinko masentunut vaikka moni sitä varmasti epäilikin. Jos joku olisi kysynyt olisin varmasti vastannut, että "olen, äärettömän". Mutta en minä masentunut ollut, väsynyt vain. Sitä oloa on vaikea selittää... kun keho ei jaksa ja mieli ei ymmärrä että "miksei?"

Sairastumiseen johtaneet syyt on varmasti monet (flunssan jälkeinen äänen menetys, ergonomia, purentaongelmat...), mutta pitkän tien päätteeksi minulla diagnosoitiin niin pahat ylävartalon lihasjumit, ettei minulla kulkenut ääni eikä henki. Kuullostaa ihan tyhmältä, mutta niin se vaan oli. Mä en ollut fyysisesti mistään kipeä, mutta minua puristi, ahdisti ja kiristi koko ajan. Pala oli kurkussa ja henki salpasi. Itketti. Kun hengitin, ei rintakehäni liikkunut lainkaan.  Minulle kerrottiin, että väsymys johtui luultavasti jatkuvasta hapenpuutteesta. Tein työpäivän aikana niin paljon lihastyötä pelkästään sen vuoksi että sain henkeä, että olin iltaisin aivan loppu. 

Jälkeen päin ajateltuna se päivä kun sain diagnoosin oli se päivä kun aurinko paistoi pitkään aikaan ensimmäistä kertaa. En tiedä paistoiko se oikeasti, mutta sellainen olo minulla siitä kevät päivästä on. Minulta kiellettiin salitreenit, raskaiden tavaroiden kantaminen ja laulaminen. Passitettiin puheterapiaan ja  Voice Massage-hierontaan. Kesän ajan teimme Kaijan (puheterapeuttini) ja Raijan (hierojani) kanssa viikottain töitä sen eteen, että tulisin kuntoon. Lisäksi tein kotona äänentuotto ja hengitysharjoituksia. Lukot alkoivat aueta, ääni ja henki kulkea.

Ennen kaikkea olo alkoi olla entisellään. Hymyilytti ja nauratti. Halusin nähdä ihmisiä. Elokuussa aurinko paistoi mielessä jo täydeltä terältä. Ja pystyin taas laulamaan. 



Jälkeen päin ajateltuna ei tämä kaikki ollut pelkkää paskaa. Kun itse hautautuu sohvaan ja eristäytyy maailmasta niin näkee, ketkä apinan raivolla haluaa roikkua mukana sun elämässä vaikka itse ei varmasti käyttäydy kuten hyvän ystävän pitäisi. Eikä varsinkaan käyttäydy niinkuin hyvän vaimon tulisi käyttäytyä. Kaikessa pyörityksessä ei jaksanut miettiä kuin sitä, että miten jaksaa seuraavan työpäivän.


Vietettiin miehen kanssa rakkauslomaa syyskuu Ameriikoissa. Istuin autossa ja mietin "onnea". Mikä minut tekee onnelliseksi? Päällimäisinä sanoina päässä pyörii "rakkaus" ja "terveys". Nyt minulla on molemmat. Taas itketti, mutta eri syystä.

Onnen etsintä sai mut lähtemään mukaan Unelma Itsestä-valmennukseenkin. En kulje valmennuksessa sitä perinteistä polkua vaan täyttelen omaa tahtia työkirjaa ja seuraan nettikeskusteluja. Työkirja kuitenkin herättää pelottavan paljon ajatuksia. Eilen kirjaa täyttäessä tajusin, etten ole tehnyt mitään suurta päätöstä koskaan tunteella. Se on aika surullista, että tätä lyhyttä elämää ohjaa pelkkä järki. Tosi surullista on se, että suurinta osaa päätöksistä ohjaa raha ja epäonnistumisen pelko. Siihen on tultava muutos. 



Palatakseni noihin alkusanoihin.. Ei elämä ole meille mitään velkaa. Ei elämän tarvitse minulle mitään luvata. Mun pitää luvata itselleni, että teen tästä matkasta hyvän. Ainoa mitä elämä voi tehdä, on opettaa minulle kuinka olla rohkea. 







Kiitos Jukka, Äiti, Anoppi & Appiukko, Riikka, Leena, Iina, Anna, Johanna, Nana, Minttu, Henna, Anna, Jenny, Tiina, Annemari, Jetta, Laura, Tuuli , Raija ja Kaija - Olette kultaa.