keskiviikko 16. joulukuuta 2015

Joulu!

Ho Ho Ho ja Hyvvee Joulun aikaa! Joulukuu, tuo piparin tuoksuinen, taianomainen ja kaikin puolin täydellinen kuukausi! Saa syödä joka päivä riisipuuroa voilla, sokerilla ja kanelilla. Suoli toimii kuin Allegro-juna joulutorttujen luumuhillon ansiosta. Rahaa on kuin roskaa, koska veronpalautukset tuli kuun alussa. Voi ostaa perheen pienimmille laulavan Elsa-nuken sekä puhuvan Minionsin sekä itselle Korsin kellon ja Guessin kukkaron. Veronpalautuksista toki jää pesämuna myös ensi kesän Turkin matkaan ja pikkuisen pahanpäivän varalle. Ihanasti sitten perheen kanssa askarrellaan kortteja, ihan vaan koska se on kivaa, ei koska on pakko. Tietysti maa on valkea, pakkasta on maksimissaan kymmenen ja taivas on kirkas kuin Johanna Kurkelan ääni. 



Hiukset, ripset ja kynnet on tietty mintissä koko kuukauden, koska on muutamat pikkujoulut. Jotka tietysti menee paremmin kuin hyvin. Kaikilla on kivaa, kukaan ei juo liikaa, mitään ei mene rikki. Lauletaan yhdessä "Joulupukki, Joulupukki" ja arvotaan säkistä kaikille "alle vitosen lahjat". 

Joulukuu, tuo ystävien ja sukulaisten kanssa vietetyn laatuajan kulta-aika. Kahvitellaan, juodaan glögiä ja nähdään ihan vaan, koska ei olla aikoihin tavattu. Haastellaan mukavia, katsellaan valokuvia ja muistellaan menneitä. Käydään kirkossa laulamassa joululauluja ja ehkä kuuntelemassa kaupungin orkesterin joulukonsertti. 

Parisuhteet kukoistaa, koska kyllähän joulu on rakkauden aikaa. Näkeehän sen syntyvyystilastoistakin. Elo-syyskuussa lapsia syntyy eniten.  Aviomies on aina niin ajattelevainen ja  on tietysti hankkinut lahjat hyvissä ajoin. Lisäksi mies tietysti auttaa jouluverhojen vaihtamisessa ja jouluvalojen selvittämisessä. Joulusiivoukseen tietysti osallistuu kaikki, lapset varsinkin. Yhdessä sitten puhtaassa kodissa leivotaan, koristellaan kuusi ja pelataan yhdessä lautapelejä jokaisena joulukuun iltana, koska joulu on yhdessä olon aikaa. 


Kiva jos jollain teistä joulu menee noin. Mun mielestä joulu on aina stressaavaa ja ja hiukka ahdistavaa aikaa. Koti ei kiillä puhtautta, kortteja en tänäkään vuonna muistanut/jaksanut lähettää, kavereita saati sukulaisia en ole ehtinyt tapaamaan kuin ohimennen, yhden mukin glögiä olen juonut, ainokaisten pikkujoulujen jälkeen oli vuosisadan darra, anopin lahja ostettiin viime viikonloppuna Kuopioon mennessä ABC:ltä ja ainoa joululaulun tapainen mitä olen laulanut on Jumalan karitsa jota välillä laulan työkavereiden iloksi töissä. Ja ne veronpalautukset, ne oli ja meni. 

Tämä lasillenen taisi olla liikaa.
En edes yritä pakottaa itteäni superjouluihmiseksi. Viime jouluna taidettiin miehen kanssa aattona syödä tortilloja. Ja sekin on ihan ok. Ei kaikkien tarvitse. On ihan ookoo olla vähän juro. Tänä jouluna menen aatoksi vapaaehtoisesti iltavuoroon ja mennään joulupäivänä ystäväpariskunnan luokse valmiiseen pöytään. Menee se joulu niinkin. Ja hyvin meneekin. 




Ja terkut kaikille joulunatseille! Joulu tulee, vaikka listojen päältä olisi pölyt pyyhkimättä ja porkkanalaatikot olisikin Saarioisten äideiltä. Lisäätte vaan kermaa ja voita niin ne maistuu ihan hyvin. Ottakaa iisisti, pysähtykää ja nauttikaa, oli se sitten perheestä, ystävistä tai ruuasta (ja viinistä). Pääasia, että kaikilla on kivaa ja uusi vuosi alkaa ilman joulun aiheuttamaa burnoutia! 






Peeäs! Huikea joululahjatärppi! Unelma Itsestä tehtäväkirjat! 

Peeäsäs! Kiitos kaikille korteista! ;)

tiistai 1. joulukuuta 2015

Sunnuntaivegaani

Kuinka elää saman katon alla tuore "kasvissyöjä" ja lihansuurkuluttaja? Olisi ihan paskapuhetta jos sanoisin, että aina on "ihanaa ja helppoa" ja "kohta se tuo Aviomieskin kääntyy ja eletään ihanaa vegaanielämää yhdessä". Ei käänny. Ei varmasti käänny. Minusta tuntuu, että meidän talouden lihankulutus on vakio, syön minä sitä tai en. 

Ai nii joo! Avataan aihetta hieman! Minä, Niina, olen päättänyt jättää punaisen lihan ja kanan syömisen muille. Kala ja äyriäiset kuuluu juhlapöytiin ja kananmunat leivonnaisiin. Maitotuotteita käytän jonkun verran. Mies on nimennyt minut "sunnuntaivegaaniksi" ja se passaa minulle ihan hyvin. Syön niinkuin minusta hyvältä tuntuu. Ja juuri nyt tämä tuntuu hyvältä. Kolmas kuukausi pyörähtää näillä  eväillä käyntiin ja koen voivani todella hyvin.

Mikään MOT:n teurastamopaljastusten jälkimaininki tämä ei ole. Tarina kertoo, että tämä pikku-Tantta on huutanut palosammuttimen kokoisena kotipihan parkkipaikalla metsästäjälle, että "Hiiviä ei saa tappaa!". Olen myös nostanut pentuna helvetillisen mekkalan Kallaveden jäällä kun kuulin kalojen sätkivän pilkkipöntössä. En tykännyt, että kalat kärsii. Ja se oli kuulema kuulunut varmaan parinkymmenen kilometrin päähän keskustaan.  Ala-asteikäisenä olin ensimmäisen kerran kasvissyöjä,  mutta se yritelmä kaatui pepperonipitsaan kahden viikon jälkeen. Ah, mitä mielen lujuutta.

"Joo eläpä tapa sitä elukkaa"
Olen aina ollut henkinen kettutyttö ja kokenut maailman tuskaa eläinten puolesta. Moneen kertaan aikuisiällä olen miettinyt ja vatvonut "kasvispainotteista" syömistä, mutta kornisti sanottuna aika ei ole ollut kypsä. Nyt on. Tylsää vetää tähän taas ""Unelma itsestä"-valmennus"-korttia, mutta niin se vaan on, että omien tavoitteiden ja hyvinvoinnin miettiminen on antanut rohkeutta lähteä tälle tielle. Yksi mun isoista tavoitteista valmennukseen lähtiessä oli löytää ruokavalio jossa mun on hyvä olla, eritoten henkisesti.


Alkuperäiseen aiheeseen! Kuinka Rouva Kettutyttö ja Herra Pihvi-Raakana tulee toimeen? Ihan hyvin niin kauan kuin ei tarvitse syödä samaa pitsaa. Toisaalta ihan positiivista, että saa varmasti oman pitsan. Koitan olla kotona paasaamatta, mutta erään "siat huutaa"-tarinan jälkeen Mies lähti kauppaan ja sain sieltä hieman tuohtuneen puhelun. "KIITTI VAAN! MÄ EN NYT VOI OSTAA TÄÄLTÄ MITÄÄN!". Jos minä menen kauppaan en tuo sieltä lihaa kotiin. Siksipä minun ei ole hyvin monesti tarvinnut käydä kaupassa yksin. Taas plussaa. 

Entäs ne miinukset? Isoin miinus on se, että mä oikeasti tykkään lihasta. Varsinkin naudasta. Mies varmaan luulee, että mä katselen sitä kaihoisan rakastuneesti kun se syö. Mä katson sen kotitekoisia lihapullia ja koitan nieleskellä kuolaani. Välillä nään päiväunia juustohampurilaisista. Isoista, mehevistä juustohampurilaisista. Juustoa valuvista hampurilaisista.  Lihapitoiset unet ovat tilastoissa kirkkaasti kurvanneet Channing Tatum-aiheisten unien edelle. Minulla on vähän ikävä Channingia. 


Tarkemmin ajateltuna tämä kahden eri ruokavalion yhdistäminen ei ole vaikeaa MEILLE vaan pelkästään MINULLE. Vaan ei se haittaa. Oon tottunut olemaan vähän vaikea. Ja jos oon selvinnyt seuraavasta hiustyylistä ni selviän tästä ruokavalioiden yhdistämisestäkin:

Yllätyspalkinto sille joka arvaa kuka tässä hiustyylissä on toiminut innoittajana!

Onko täällä muita seka-vega-perheitä?! Miten teillä arkipyörii? Tai muita tuoreita kasvissyöjiä?



Ps. metsästys on musta ihan ok. Ja tiedän, että maidontuotanto on perseestä.